Jäin eilen oven taakse, avaimet roikkuivat sisällä. Ensin nuhtelin ja soimasin itseäni murjottaen kylmillä kivisillä portailla, sitten hellyin ja pyysin anteeksi. Ethän sinä itsellesi oikein voi mitään. Päätin nauttia kodittomuudesta, varasin ajan kampaajalle ja istuin lempikahvilaani kodin viereen.

Sitten soitti kämppäkaveri. Ostin leivoksen mukaan. Söin sen tänään aamupalaksi lakritsiteen kanssa. Kun heräsin, satoi, kun nousin, paistoi aurinko. Jos kohta uskaltautuisin ulos. 

Hänen tuoma ruusunsa hengittää vielä, se tahtoo säilyttää kauniin värinsä vaikka viileällä ikkunalaudalla.

Tänään mietin maailmani värejä, mitä ne olisivat, keitä ne olisivat. Hän olisi maailmani ruskea, kaunis ja vahva ruskeani. Hän, joka nyt avaa mieltänsä kuviksi meren toisella puolella. Tänään sataa, minä kaipaan häntä.

Minun maailmassani olen sininen. Sade on sininen. Suru on sininen. Unelmieni teekannu on sininen. Taivas on sininen. Minä olen aina sininen, aina ja joka päivä, myös säteillessäni onnen huipulla.

Naurunkin pohjalla voi olla suru, ja kun ilo päättyy, murhe jää.
Sananl. 14:13

Iltapäivän aikaan alan rauhoittua. Jossain minussa huokaa pieni väsymys, mutta samalla tunnen rauhan, kohta se saapuu jos vain sallin. Näin siitä prinsessavihkooni kirjoitin;

Jonain päivänä vesi kirkastuu ja laskee, muuttuu tyyneksi eikä uhkaa viedä sinua mukanaan. Vesiraja alittaa suuaukon ja huulien pinnan, voit hengittää ja olla huoleti. Rakastaa, olla huoleti.

Mietit usein, kuka olet, mihin olet mennyt ja mihin olet menevä. Ollako sitä tässä vai toisaalla.
Mieli, se uhoo ajattelijan sisäänsä yhdellä haukulla.

Vesi laskee ja tyyntyy kyllä, kun annat vain kaiken olla, mennä ohitse, tulla lävitse.

Jonain päivänä olet mitä olet aina ollut. Löydät sen, mitä raivokkaasti etsit. Istu alas ja anna ajan mennä menojaan, päästä siitä irti.