Tänään olen itselleni ja ajatuksilleni avoin, rehellinen ja suora. Sanon ne kylmästi päin toistensa kasvoja.

Myönnän olevani itsekäs, jopa silloin, kun tekoni ovat hyviä. Joku minussa hakee aina omaa kakunpalastaan silloinkin, kun huolehdin toisten perään.

Senkin sanon, että rakastan ruusuja enemmän kuin mitään muuta. Valkoisia ja vaaleanpunaisia. Katselen nytkin ruusujani, kuuntelen La vie en rosea ja pistelen sen kautta kaikkia tunteita itsessäni.

Ehkä hulluutta on sekin, että ruususen elämä tuntuu syvemmällä sydämessä kuin mikään sotatarina vähään aikaan. 

Syksy saapuu juuri niinä päivinä, kun minä löydän itseni olemasta yksin. Omasta tahdosta. Lepäämässä rauhallisesti sängyllä kasvot kohti ikkunan reunaa, ajatukset hakien kuvioita harmaasta sadepilvien kankaasta mitään löytämättä. Pohtien siinä, villaviltin alla, että jossain tuolla takana paistaa aurinko. Mutta minä olen täällä, yksin. Omasta tahdosta.

Kun näen ihmisiä, suuni tuppeutuu täysin ja katseeni siirtyy ikkunan toiselle puolelle. Syksyn väreihin ja sateeseen. En ole juttutuulella, en tahdo nauraa enkä viihdyttää enkä olla. Karkaan siksi kirjastoon, siellä saan pitää mölöt mahassani ja silmien sijasta katsoa kirjojen kansia. Lukea runoja ihmisten läsnäollessa olematta kuitenkaan epäkohtelias. 

Niin, syksy saapuu juuri niinä päivinä, kun minä löydän itseni olemasta yksin. Seurakseni kelpuutan vain ikävöivän melankolian, voi häntä, tuo vanha ystävä on täällä taas.

Oma koti kullan kallis.

Toivon, että rakkauteni kultaan, kristalliin ja kaikkeen vanhaan säilyy pitkään. Keräilen menneen ajan glamouria ympärilleni pienin, haaveilevin silmin. Kai se johtuu siitä, että olen aina kokenut olevani kahdeksankymmentävuotias lapsi.

Opettelen ikuisesti luopumista ja asioiden pitkää, hyvää ikää.

Jos en tarvitse tai jokin ei sovi täydellisesti, sanon kiitos kaunis ja kaikkea hyvää sinulle. Nyt teen sen mahdollisesti roosille maihareilleni.

Kaiken hyvän ja sopivan käytän rakkaudella loppuun. Välissä ompelen, paikkaan, tuuletan pölystä ja pesen tahrat sappisaippualla. Lopussa voidaan juhlia timanttihäitä.

Tänään tuli syksy.
Huomasin sen ikkunoista,
villasukista,
nuhasta,
inkivääristä,
kaipuusta kahviin.

Pohdin tänään ahkerasti, mitä todella tarvitsen,
ja mitä ilman on parempi olla.

Tulin siihen tulokseen, että hyvällä ruualla ja ystävillä pääsee pitkälle, mutta silmän ihastuksilla on mieltä kaunistava ja luovaa puolta herättelevä vaikutus.

Kuten prinsessat ja varikset, pidän minäkin kaikesta kimaltelevasta.