Viime aikoina olen karannut iltaisin meren äärelle katsomaan niin kauas kuin silmät kantavat ja kuu heijastaa valoa. Miettinyt siellä sydämenasioita sekä ihaillut ja pelännyt merta samanaikaisesti.

Tänään olen vain valmistautunut huomiseen. Kirjoitellut muistiinpanoja. Tuntenut itseni tietämättömäksi asioista, joista minun kuuluisi tietää enemmän. Jotta pystyin lukemaan tietääkseni enemmän, kipaisin kaupassa ostamassa hyvää kolaa ja maalaislastuja.

Kämppikselleni sanoin, että tänään kaipaan naposteluuni myös hitusen estetiikkaa, muovikulho ei kelvannut missään nimessä. Mutta vanha hopeinen kakkumuotti sai hyväksyntäni, sopi kolan korkkiin. He näyttivät kuvan verran / hetken aikaa onnellisilta yhdessä.

Minun kotini on pieni, mutta se on rakas.

Se ei ole sillä tavalla rakas, että siitä olisi vaikea luopua. Koska minne tahansa menenkin, voin suhteellisen pienellä vaivalla tehdä mistä tahansa taas rakkaannäköisen.

Mutta tämä koti on itselleni vielä kuin pieni lapsi. Me tutustumme vasta. Keräämme muistoja. Ja minä annan sille osan vanhoistani, jotta tutustuminen olisi vaivattomampaa.

Yhdessä kuvassa näkyy arkku, joka kuului mummolle. Mummo säilytti arkussa lankoja. Kun olin neljän vanha, tahdoin väkisin nukkua arkun päällä. Sain tahtoni läpi ja huolimatta siitä, että putosin yön aikana arkun päältä ainakin viidesti, en luovuttanut. Rakastin arkkua, ja rakastan edelleen. Sisällä leijailee vieno lankojen tuoksu ja seinämykset on tapetoitu ruusuin.

Kristallisuolatuikku on kotini tuorein asukki. Nyt me toivomme parempaa huoneenilmaa, minä ja kaikki ruusut, kuivuneet ja kukkivat ja papereihin liimatut.

Seinän valtasivat käteni jäljet. Runot, piirrokset ja malaukset sekä Vivienne Westwood, oma kaarnamuorini.

Ikkunalauta on kuin alttari rakkaudelle, siellä on paljon kultaista ja kimaltelevaa. Vanha valkoviinipullo pitelee ruusupariskuntaa. Kettukuningas pitää huolta mummosta.

Kotini ei ole siellä missä on sydän, mutta kotini on kuin sydämeni.

Karkasin kauemmaksi kotoa meren äärelle, jossa kahvi maistui normaalia paremmalta ja hiljaisuus tuntui iltaisin karmivalta.

Luin yhden kirjan, joka sisälsi surullisia lastentarinoita. Kirjoitin puoli sivua päiväkirjaa. Ihailin kauan kaihottuja ja upouusia kumisaappaitani. Katselin sisältäpäin merelle ja auringonlaskun valtaamaa taivasta. Mietin, kuka esittäisi minua oman elämäni elokuvassa.

Mutta mielenrauhaa en saanut. Enkä oikeastaan halunnutkaan.